Polyteknikkojen Saunaseura ry:n säännöt
Laadittu 9.6.2018
I YLEISTÄ
- § Yhdistyksen nimi on Polyteknikkojen Saunaseura ry, Polyteknikernas Bastusällskap rf ja kotipaikka Espoo. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
- § Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää saunomisesta ja saunakulttuurista kiinnostuneita Aalto-yliopiston opiskelijoita ja edistää saunakulttuurien tuntemusta sekä vaalia Otaniemen kampusalueen saunaperinteitä.
- § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää erilaisia tapahtumia ja ekskursioita sekä kerätä ja välittää saunomiseen liittyvää tietoutta. Yhdistys voi myös tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa.
II JÄSENET JA MAKSUT
- § Jäseneksi haluavan tulee ilmoittaa asiasta hallitukselle, joka hyväksyy jäsenet. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsen voidaan hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi, muut ulkojäseneksi tai vanhaksi jäseneksi. Vain varsinaisilla jäsenillä on oikeus äänestää yhdistyksen kokouksissa. Uudet jäsenet hyväksytään hallituksen kokouksessa. Hyväksyttyjen nimet pitää kirjata kokouksen pöytäkirjaan tai sen liitteeksi.
- § Jäseniltä voidaan periä jäsenmaksu kerran vuodessa. Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen eri jäsenryhmillä. Hallitus voi katsoa eronneeksi jäsenet jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksunsa yli puolen vuoden ajan.
- § Hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei täytä jäsenyysehtoja tai on aiheuttanut vahinkoa yhdistykselle tai muille jäsenille. Erotettavalla on oikeus tulla kuulluksi ennen päätöstä.
III KOKOUKSET
- § Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään viikkoa aikaisemmin julkaisemalla kutsu yhdistyksen sähköpostilistalla.
- § Kevätkokouksessa helmi-huhtikuussa vahvistetaan edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään, myönnetäänkö vastuuvapaus niille, jotka ovat hoitaneet yhdistyksen hallintoa edellisenä vuonna. Lisäksi hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio.
- § Syyskokouksessa marras-joulukuussa valitaan puheenjohtaja ja muu hallitus sekä toiminnantarkastajat seuraavaksi kalenterivuodeksi. Lisäksi päätetään jäsenmaksun suuruus ja eräpäivä seuraavalle jäsenkaudelle.
IV TALOUS
- § Hallitukseen kuuluu 3-8 jäsentä, puheenjohtaja mukaan luettuna. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet hallitukseen valituista, kuitenkin vähintään kolme henkilöä.
- § Hallitus voi valita keskuudestaan varapuheenjohtajan hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä, kun tämä on estynyt tai esteellinen.
- § Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai hallituksen oikeuttama henkilö yksin.
- § Toiminnantarkastajaksi valitaan 1-2 hallituksesta riippumatonta henkilöä ja heille varahenkilö.
- § Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
V MUUTA
- § Sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkautumisesta päätetään kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi viikkoa ja enintään kolme kuukautta. Päätökseen vaaditaan molemmissa kokouksissa vähintään ¾ enemmistö annetuista äänistä.
- § Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat siirtyvät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle tai vastaavaa toimintaa järjestävälle yhdistykselle.